keskiviikko 19. lokakuuta 2011

0704 - Defending Your Life



Eihän tämä kausi voinut ikuisesti jatkua hyvänä. En odottanut tältä jaksolta paljoa, eikä se paljoa tarjonnutkaan. Asia on meinaan niin, että minä olen aika täynnä näitä Deanin syyllisyystilityksiä. Eikö tätä asiaa ole muka vatvottu jo aivan tarpeeksi? Olisko aika antaa tämän hahmon kehittyä eteenpäin? Kuinka monta Deanin ja Samin välistä "Älä tunne syyllisyyttä" "Mutta sinä et YMMÄRRÄ!" -keskustelua tässä sarjassa pitää vielä nähdä? Minua ei enää oikein kiinnosta.


Samoin minua ei kiinnosta Jo. Ei kiinnostanut toisella tuotantokaudella, eikä kiinnosta vieläkään. Alona Tal on kyllä hyvä näyttelijä, mutta hahmona Jo nyt vaan on yhtä kiehtova kuin tiskivesi. Eikä minua kiinnosta ollenkaan se, miten käsikirjoittajat yrittivät tässä kirjoittaa omia virheitään tämän hahmon suhteen uusiksi. Toivoa sopii, että Jo on nyt viimein, lopulta, totaalisesti kuollut ja kuopattu. Minä pyydän.


Itse jaksokaan ei ollut mitenkään kovin erikoinen. Osiris oli aika tyypillinen vastustaja, eikä tässä nähty mitään suuria paljastuksia. Sekin vielä. Deanilla on taas salaisuus, Amyn kuolema, jota hän pimittää Samilta. Nämä paukapäät eivät sitten koskaan opi.


Ensi viikolla nähdään ehkä jotain parempaa.

Pinnallisten huomioiden osio:
Sam: (with EMF meter) It's going crazy. Some kind of ghost maybe?
Dean: With a license? A license to kill!
Vitsaileva Dean on palannut. Se on hauskaa.


Ja flirtti-Dean! Hän on Lisan jälkeen vähän ruosteessa, mutta kyllä se siitä.


Ja viinaa kuluu. Niin paljon, että se on jo ongelma. Toisaalta, sehän on kaikkien metsästäjien ongelma. Mitä nyt joillakuilla on hallusinaatioita paholaisesta ja muuta sellaista mihin ei edes viina auta.

3 kommenttia:

  1. jos kausi jatkuu paskana, toivottavasti ymmärtäisivät lopettaa sen jo, seriously! -_- en osaa ajatella positiivisesti seiskakaudesta kun en ole kuutostakaan vielä nähnyt, mutta en ala tässä nyt saarnata kun en uusista asioista vielä mitään tiedä :D
    Jo:sta en ole koskaan oikein tykännyt, ihan OK hahmo muuten mutta vitoskauden kuolema ei ollut mikään menetys.ja koin mustasukkaisuus kohtauksia aina kun heillä oli deanin kanssa sutinaa :P

    VastaaPoista
  2. Löysin vähän aikaa tän sun blogis ja pakko sanoa, että sulla on sana hallussas! Pinnalliset osiot jaksoselostuksissa on parhaita, niille saa aina nauraa :) Jos joskus jaksat tehdä taas listoja tms niin olis kiva saada vertailupostaukset kuinka Sam ja Dean on ulkonäöllisesti tai vaikka muutenkin muuttunut kausien aikana :)

    Tää neljäs jakso oli kyllä ehdottomasti heikoin tältä seitsemänneltä kaudelta, samankaltaisia jaksoja on ollut jo ihan tarpeeksi ja kaikki tietävät että Dean potee kaikesta ja kaikista syyllisyyttä. Toivottavasti tää jakso oli vain jokin kömmähdys eikä jakso jatku samalla tavalla. :)

    VastaaPoista
  3. Riikka: Tervetuloa lukijaksi! Kiva, että tykkäät. Aika on nyt sen verran kortilla, että listat yms. ovat saaneet vähäksi aikaa jäädä. Mutta ehkä palaan niihin jossain vaiheessa, niitä oli hauska tehdä.

    VastaaPoista

Kiva kun jätät kommentin!

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails