torstai 20. tammikuuta 2011

Spoilereita, uusia hahmoja, tietoa mahdollisesta seitsemännestä kaudesta ja vaikka mitä muuta

Heipparallaa kaikki kaverit! Edellisestä päivityksestä onkin jo ehtinyt kulua pieni tovi. Pahoitteluni. Bloggarinne oli viime viikon flunssassa ja töissäkin vedetään viimeisiä päiviä ennen äitiysvapaata, joten ajatukset ovat olleet hieman muualla. Mutta Supernatural palaa ruutuun viikon päästä, joten sen kunniaksi pitää saattaa kaikki ajan tasalle mitä tulee uutisiin ja juoruihin.

Ensinnäkin, sarja on mahdollisesti saamassa seitsemännen kauden. Mitään ei ole vielä varmistettu, mutta Jim Beaver twiittasi asiasta taannoin ja CW:n kanavapäällikkö Dawn Ostroff on sitä mieltä, että seitsemäs kausi on melko varma juttu »
En ole ihan varma, mitä ajatella tästä. Minusta Supernatural on tällä kaudella osoittanut pienoisia väsymyksen merkkejä ja seitsemäs kausi saattaisi venyttää tarinaa vielä vähän liikaa. Mutta katsotaan. Toisaalta on ihan positiivista että sarja on jatkanut näinkin pitkään.

Toiseksi, Supernatural tekee lännenjakson »
Pojat hevosen selässä, stetsonit päässä ja länkkärifarkuissa! Jihuu! :-)

Samaan aikaan esitellään myös uusi hahmo, Castielille uskollinen naispuolinen enkeli nimeltä Rachel »
Toivotaan, että tätä naisenkeliä kohdellaan hieman paremmin kuin sitä edellistä. Nimimerkki "Yhä katkera".
Question: It seems like it’s been forever since there was some big Supernatural scoop? — Jeff
Ausiello: Oh, really? Well, have you heard that Cass is getting a sidekick? Because he is. Rachel — as yet uncast — will be a pretty twentysomething angel with a finely tuned BS detector. Also, when Sam and Dean visit the Old West later this season, they’ll meet, ironically, an Easterner: Samuel Colt, a middle-aged hunter who’s tarnished his own legend by becoming more interested in pouring his next drink than firing his next shot. You reckon he’ll be able to help them dispatch Elias Finch, the innocent specter out for vengeance after being hung?
 Jared Padalecki on mukana John Woon uudessa elokuvassa »
Kuulostaa jännältä!

Ja ilmeisesti flunssa kaataa Supernaturalin porukkaa kuin kärpäsiä. Padaleckia lukuun ottamatta. Jim Beaver twiittaa näin:
I'm sick. Jensen's sick. Mitch is sick. Our cinematographer Serge is sick. PAs, grips, camera guys, ADs, everybody but freaking Jared.
Mutta jostain syystä Jensen Ackles onnistuu silti näyttämään hyvältä:


Sera Gamble juttelee Supernaturalin tulevaisuudesta, josta löytyy kaikenlaista mielenkiintoista ja hauskaa. SPOILEREITA »

Lopuksi, Supernatural saa oman paneelin Paley Festiin, suureen televisiofestivaaliin »
Tämä on aika iso juttu, ja olen siitä innoissani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun jätät kommentin!

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails