tiistai 23. marraskuuta 2010

0609 - Clap Your Hands If You Believe



"Fight the fairies! FIGHT THE FAIRIES!"

Kuudennella tuotantokaudella Supernatural iskee kyntensä yhteen vanhaan taruolentoon, jota nykyaikainen populaarikulttuuri on laimentanut ehkä vielä enemmän kuin vampyyreja, eli keijuihin ja haltioihin. Vanhan kansantaruston mukaanhan keijut eivät ole mitään nättejä ja söpöjä pikku Helinöitä, vaan viekkaita, älykkäitä ja julmia olentoja, joille ihmiset olivat pelkkiä julmien käytännön pilojen kohteita. Keijut ja haltiat ovat melkein sataprosenttisia taikaolentoja ja lisäksi käytännöllisesti katsoen kuolemattomia, joten heidän käsityksensä huumorista ja pienestä pilasta ei oikein osu yksiin kuolevaisten ihmispolojen kanssa. Sanalla sanoen: keijut ovat pahoja ja veemäisiä ja niitä pitää varoa. Kuten Sam ja Dean tässä huomaavat.


Jakso on taattua Ben Edlundia, eli täysin sekopäinen ja hauska, mutta välillä vähän kiikun kaakun hyvän ja huonon huumorin rajalla. Rakastin uusia Salaiset kansiot -tyylisiä alkutekstejä, ja Deanin taistelu keijun kanssa oli mielestäni aivan hulvaton. David Bowien Space Oddity oli nappivalinta.


Kun sitten taas kaikki nämä "fairy" (=hintti) -teemaiset homovitsit menivät hieman yli. Edlundin ongelma on se, ettei hän osaa lopettaa ajoissa. Yksi tämäntyylinen vitsi olisi naurattanut, ja naurattikin, mutta useampi peräjälkeen tuntui vaan hätävarjelun liioittelulta, tai ylipäätään pelkältä liioittelulta.


Mutta, mutta, jättihän jakso ainakin yhden ajatuksen siemenen; haluaako Sam edes sielunsa takaisin? Ottaen huomioon miten hän on käyttäytynyt ja mitä kaikkea hän on tehnyt, sielun palauttaminen tekisi aika pahaa jälkeä. Samista voisi tulla jopa pahempi kuin Buffy, vampyyrintappaja -sarjan Spikesta kausilla 6 ja 7, jolloin tämä ennen niin jännittävä ja loistava hahmo vain haahuili ympäriinsä itkeskelemässä ja sai minut toivomaan hänen pikaista kuolemaansa.


Toistaiseksi toivon, että Samin sielu palautuu hänelle ennen pitkää, sillä vaikka tätä poikien roolinvaihdosta onkin ollut hauska katsoa niin Sam on silti aika pelottava nykyisessä olomuodossaan. Hauska koska hän on niin pihalla, mutta pelottava.

Pinnallisten huomioiden osio:

Dean: Close Encounter! Close Encounter!
Sam: Close encounter? What kind - first, second?
Dean:They're after me!
Sam: Third kind already? You better run man, I think the fourth kind is a butt thing.
Dean: Empathy, Sam! Empathy!


Sanat "Epämukava tilanne" eivät riitä kuvailemaan tätä kohtausta.


Dean: Yes, you sit in the dark and you feel the loss.
Sam: Absolutely, but couldn't I just do all that and have sex with the hippie chick?
Dean: NO!
Sam: It would be in the dark.


Marion: Personally, I think they're taken to Avalon to service Oberon, king of the faery.
Sam: Dean, did you service Oberon, king of the fairies?


Pienet teekupit ovat yksi arkipäivän ärsyttävimmistä asioista.

2 kommenttia:

  1. Luin jokin aika sitten jonkun teinifantasiakirjan, jossa keijut olivat juuri tällaisia vanhoja kunnon keijuja, ja se kirja oli hurjan kiva. Ja se tuli mieleen tätä jaksoa katsoessakin.

    Se että Sam ei tunnu edes haluavan sieluaan takaisin, on aika kammottavaa. Kyllähän se nyt sen ennen kauden loppua saa takaisin, eihän tässä muuten olisi mitään mieltä. Mutta kieltämättä asenne on aika kamala... Dean parka.

    Pienet teekupit ovat sieltä ja syvältä, I agree!

    VastaaPoista
  2. Tää jakso oli hulvaton ;O) Samin yritykset olla ns. ihminen hihityttävät minua suunnattomasti, olkoonkin kuinka pihalla ja sieluton niin hyvää viihdettä se kyllä on. Fight the fairies ;O)

    VastaaPoista

Kiva kun jätät kommentin!

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails