torstai 13. elokuuta 2009

0220 - What Is and What Should Never Be

Tämä jakso taitaa olla mielestäni yksi Supernaturalin parhaista jaksoista, ellei jopa paras. Se yksinkertaisesti toimii aivan valtavan hyvin, alusta loppuun asti. Jokainen näyttelijä tekee todella hyvää työtä, jakso koskettaa, se on uskottava ja tiukka paketti. Ja minä, tällainen herkistelijä kun olen, itkeskelen ja nyyhkyttelen vähän väliä koko jakson ajan.


Jakson tärkein antihan on se, että Metallicar saa uuden identiteetin. Kansasin tytöstä tulee Ohion likka ja KAZ 2Y5 on historiaa. Tästä lähtien hänet tavoittaa numerosta CNK 80Q3. Mitäpä ei nainen tekisi poikiensa vuoksi, varsinkin kun FBI on kannoilla ja pitää kadota syvälle maan alle.


Minusta on niin käsittämätöntä, miten vähän Dean itseään arvostaa. Että hän näkee itsensä Djinninkin luomassa maailmassa perheen mustana lampaana, luuserina josta on muille vain harmia. Toisaalta, mitäpä muuta hän voisi itsestään ajatellakaan, kusipää-Johnin kasvatuksen seurauksena? Jos hän ei ole koko ikänsä ajan saanut kuulla muuta kuin että metsästys on elämän tarkoitus ja että hänen ainoa funktionsa on perheen pitäminen koossa ja Samin suojeleminen, niin ei ihme jos itsetunto on vähän hakusessa. Sydäntäsärkevää se on.


Toisaalta, Dean kuitenkin kuvittelee Maryn rakastavan häntä ehdoitta ja hän kuvittelee rinnalleen rakastavan, kauniin, fiksun ja kunnollisen naisen. Eikä mielikuvitusmaailman Sam myöskään vihaa häntä, vaikka Dean onkin tässä rinnakkaistodellisuudessa tehnyt Samille kaikenlaista tyhmää, heillä ei vaan ole mitään yhteistä. En muuten usko hetkeäkään, että Dean voisi iskeä Samin treffikumppanin. Kenen tahansa muun, mutta ei Samin. Ja Jessicakin näyttää kaikesta huolimatta pitävän Deanistä, siis tyyppinä.


Lisäksi Dean uskoo vakaasti siihen, että hän pärjää ja voi parantaa välinsä sekä Samiin että muihin. Kaikki ei siis ole niin toivotonta, mutta surullista ja haikeaa se on.


Ja kuka pysyy Deanin rinnalla rinnakkaistodellisuudessakin? Metallicar, aivan oikein. Tiedättekö, minä olen entistä vakuuttuneempi siitä että tästä perheestä Metallicar on se, jolle on jaettu kaikista surkeimmat kortit. Muut perheenjäsenet sentään välttyvät toistensa kamalilta rinnakkaistodellisuuksilta, mutta tämä viaton autoparka joutuu kokemaan ne kaikki.


Kuitenkin, lopulta, kaikesta huolimatta, metsästys ja tarve pelastaa ihmisiä vie Deanissä voiton. Mutta ei hän siitä pidä eikä hän sitä enää halua. Tämän jakson valossa tulevat tapahtumat näyttävät entistä selvemmiltä.


TWoP:n Demian kiinnitti aikoinaan huomiota siihen, mitä lausetta muut hahmot tässä jaksossa toistavat Deanille. "Get some rest." Siihen lauseeseen tiivistyy Deanin todellinen toive, sen minkä Djinn oikeasti toteutti päästäkseen ruokkimaan itseään Deanin verellä. Dean ei halua mitään muuta kuin levätä. Toivotaan, että tämä mahdollisuus joskus hänelle suodaan.


Pinnallisten huomioiden osio:

Sanalla sanoen, hyi olkoon. Djinn oli karmiva tapaus. Kun hän nappasi suonensisäisen letkun tytön kaulasta ja rupesi juomaan hänen vertaan, värisin inhosta.


No mutta hyvää huomenta!


Voi ajatella, että Jessican kuolema oli Samin onni, sillä se pelasti hänet tältä muotirikokselta.


Eric Kripke taisi jossain muistaakseni sanoa, että poisti Deanin ja Carmenin välisen rakastelukohtauksen käisikirjoituksesta, koska hänen mielestään Carmen ei myöhästyisi töistä seksin takia. Kripke, sinä olet ihana. Mutta joskus vähän tyhmä.


Mitä Adrianne Palickin hiuksille on tapahtunut? Miksi niin kauniille naiselle pitää laittaa tällaiset kutrit? En ymmärrä.


Mistä tietää olevansa vaihtoehtoisessa todellisuudessa? No siitä, että valokuvat ovat siellä suoraan Photoshop of horrors -sivustolta.


Kaikella kunnioituksella, Dean, Barbara Eden oli kyllä nätti. Mutta Elizabeth Montgomeryn Samantha pesi sen rasittavan, alistuvan "Yes Master" Jeannien ihan 6 - 0.


Rinnastus pilottijakson tappelukohtaukseen oli hyvä veto. Tykkäsin. Kuten myös siitä, ettei mielikuvitus-Sam tajunnut Bitch/Jerk -juttua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun jätät kommentin!

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails