torstai 18. kesäkuuta 2009

0118 - Something Wicked

Nyt viimeistään on todettava varmasti ja lopullisesti että John Winchester on kusipää. Millainen pakkomielteinen idiootti jättää yhdeksän- ja viisivuotiaat lapsensa kahdestaan kolmeksi päiväksi, asettaa tajuttoman vastun yhdeksänvuotiaan hartioille ja sitten syyttää tätä siitä, kun vahinko meinaa sattua? Muistan, miten ensimmäisen katsomiskerran aikoihin haaveilin, että Metallicar muuttuisi hetkeksi ihmiseksi (jolloin häntä esittäisi Joan Jett eikä kukaan muu), nappaisi Johnia rinnuksista kiinni ja antaisi kunnon verbaalisen selkäsaunan. Ehkä vähän fyysisenkin. Eikä se fantasia ole kadonnut mihinkään.


Itse jakso on paikka paikoin hieman ylisentimentaalinen ja siinä on pari vähän epäilyttävää vibaa. Kun Dean ja Sam asettavat kameraa Michael-pojan huoneeseen voidakseen vakoilla hänen elinvoimaansa tavoittelevaa Shtriga-noitaa, oli se vähän arveluttavan näköistä. Pienet pedofiiliviittaukset siinä tulivat kyllä mieleen vaikka asia ei näin todellakaan ollut.

Mutta jakson arvo on siinä, että se valottaa sekä Samille ja yleisölle Deanin uhrautuvaisuuden, velvollisuudentunteen ja perhettään kohtaan tunteman uskollisuuden syvyyttä. Niin hyvässä kuin pahassakin. Ja Johnin pakkomielteen sekä hyvin kyseenalaisen kasvatustyylin koko totuus käy harvinaisen hyvin ilmi. Luoja! Jos hän ei olisi kuollut, voisin tappaa miehen itse. Pahinta tässä on, että "John on kusipää" -teema avautuu vielä kauan hänen kuolemansa jälkeen, kuten niin monet muut tämän jakson teemat.


Minulla oli lapsena aika vilkas mielikuvitus ja muistan valvoneeni mökillämme monet yöt, katsellen ulkona olevia puiden oksia ja miettien, mitä jos ne ovatkin peikkojen tai noitien sormia. Supernatural onnistui tässä vangitsemaan sen pelon tunteen aika hyvin.


Ei koko jakso aivan synkkä ollut, mahtui siihen myös pari hauskaa huomiota. Kuten se, että pikku-Samilla on samanlainen sulattava koiranpentukatse kuin isolla Samilla. Minun ainakin tekee mieli vain halata tätä pikkuista palleroista, eikö teidänkin?


Enkä minä tiedä miten päin olisin, jos joku esittäisi minulle henkilöllisyystodistuksen, jossa lukisi "Bikini inspector". Minun bikinini ovat Seppälän halpisrekistä, ei niissä ole mitään tarkastettavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun jätät kommentin!

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails